Minä ja paska kaupunni


Kaupungeilla on tarinansa. Luin Hannu Väisäsen kirjasarjaa ja koska olen häntä vain pari vuotta nuorempi, löysin kirjasta paljon tuttua.  Esimerkiksi kirjan minä puhuu heinoslaisista. Vaikka lahko oli valtakunnan  mediankin hampaissa, niin muistaneeko koko porukkaa muut kuin tietyn ikäiset oululaiset.

Itse en ihan ollut valmis siirtymään Myllyojalta Sokos-aukiolle riekkumaan 1967, mutta toki muistan ykköspuheenaiheen. Laila ja sisarensa Aune olivat saarnanneet  60-luvun alusta tuhoa Suomen suvulle ja pahalta näyttikin noottikriisin aikaan 1961 ja lisää vahvistusta palaville lampuille antoi typpitehtaan räjähtäminen 1963. Nykyisin Laila tiettävästi johtaa Suomen esirukoilijakansan esirukoilijat  -liikettä Turun seudulla. Tästäpä tulikin hyvä syy lukea Anu Kaipaisen kirja Arkkienkeli  Oulussa.

Olin kymmenvuotias kun heräsin yöllä poksahdukseen. Typpi räjähti.   Kävin tuoreeltaan raunioilla isän ajaman kuorma-auton kyydissä. Salpietarivarasto oli tuusan nuusana. Pelkäsin näkeväni ihmisten riekaleita.

Ylipistoväen yli parin sukupolven yltävä tarina on Aapo Heikkilän ura ortotopolgian dosenttina.  Aaposta on hiljattain ilmestynyt kirja, joten ei hänestä sen enempää kuin että hän oli uskollinen ihailijani. Olin 80-luvulla ketjupolttaja ja Linnanmaan aulassa oli tupakkanurkkaus. Aina kun menin sinne, ilmestyi Aapo viereeni istuskelemaan.  Meille ei riittänyt aski päivässä.

Muistaako joku Poormannin Martin? Minä muistan lapsuudestani pari tarinaa. Martti istui elokuvissa katsomassa amerikkalaista rikosjännäriä. Rosvo kiipesi tikkaita katolle ja poliisit tietenkin perässä. Kun rosvo oli katolla, Martti nousi seisomaan ja huusi: ”Kuse silimille! Kuse silimille!”.  Kerrottiin myös että Martilla oli tapana huomautella kaupungilla vaimojensa kanssa käveleville silmäätekeville että ”taas sulla on erinäköinen neiti kainalossa”.

Merijalin karkkitehdas ja Sisu-pastilli. Lapsuuden unelma. Åströmin nahkatehdas taas haisi pahalle muttei niin pahalle kuin Oulu Oy.  Ja tänä keväänä huomasin, että Sisu-mainos on kadonnut Kaarleholvin talon Aleksanterinkadun puoleisesta päädystä. Harmitti varsinkin kun luin, että Helsingissä oli joku suunnitellut typografisen kiertokävelyn kaupungille.

Nämä tarinat tulivat mieleen yhdellä istumalla luettuani Hannu Väisäsen kirjasarjan keskimmäisen osan.  Kirjoitan lisää sitä mukaa kun tarinoita muistuu mieleen.  Ja toivottavasti  saan mukaan muitakin oululaisia muistelemaan.