Runotorstai

Hyvästit

Häipykää kyttäämästä,

joka vuosi sama terrori.

Nyt se on loppu, häipykää!

Valitsen seurakseni

uudet satuolennot, ystävälliset,

leikkiväiset, nauravaiset,

keijukaiset ja metsänneidot.

Näin unta uunista

Unessa elin pikkuisessa mökissä, joka oli rakennettu mummolani tilalle Piipsjärvelle.  Syttyi tulipalo, joka kuitenkaan ei levinnyt uunista ulos, ainoastaan savutti. Uuni kasvoi valtavan isoksi, sen päällä oli tenniskentän puolikkaan kokoinen tila, jossa säilytin vaatteita, piirustuksia, tarvekaluja ja tarpeettomia tavaroita. Nakkelin niitä pois tulen leviämisen pelossa. Telkkarin heitin kivikkoon, josta se vierähti kahden ison lohkareen väliin. Paikalle saapui yhden naisen palokunta. Ei ollut vettä. Lopulta palonainen sai letkulllisen lainattua jostakin, mutta suuntasi veden ohi kytevän uunin ja kasteli lohkareiden välissä olevan television.

Menin uunin sisään sammuttamaan siellä kyteviä tulia. Uuni oli valtaisa luolasto.  Pehmeän muhkuraiset muodot olivat viimeinen asia jonka muistin heräessäni.

Viipyilin pitkään unen tunnelmissa. Mietin uunia. Mietin uuneja yleensä ja erityisesti Antti Hyryn rakentamaa uunia. Vaikka mistä tiedän, että uuni ei ole fiktio, romaaniuuni. Jostakin syystä arvelen, että Antti Hyry kuitenkin rakensi oikean uunin.

Muistelen mitä Finlandia-palkitussa romaanissa tapahtuu. Siitä on jo hieman yli kaksi vuotta kun luin sen.  Kirjoitin siitä SiSiDus-blogiin, jota en ole jaksanut päivittää. Kirjallisuuden arviointi ei taida olla minun tehtävä, ei edes kansien. Kirjoja kylläkin rouskutan yö yön jälkeen, pilkon palasiksi tylsillä hampaillani ja ryystän varastoihini kielen herkkupalat.  Kerään, sekoitan ja varastoin. Toivottavasti saan edes osan syntyneestä keitoksesta käytettyä omissa sanataideteoksissani.

Mutta uuni, sitä minä nyt miettiä rouskuttelen, omaani ja Antti Hyryn. Kävin silloin kaksi vuotta sitten katsomassa netissä, mitä kriitikot olivat kirjoittaneet. Hämmästyin arviointien yhdenmukaisuutta. Aloin epäillä, että on olemassa jonkinlainen kriitikkojen STT, josta tulee valmiita kritiikkipohjia. Useimmat puhuivat kiireestä tai pikemminkin sen puutteesta.

Ällistyin, koska olin toista mieltä. Kirjan päähenkilö on kiireinen; pitää saada uuni valmiiksi. Toki hän suunnittelee ja osittelee työtä, mutta tekee sitä kello kädessä. Hän on vanha ja selvästi jo väsynyt, nokosia täytyy ottaa pitkin päivää, mutta nekin ovat määrämittaisia. Hän miettii: ”Minulla on kiire huomiseen, vaikka mitään kiirettä ei ole.” Lisäksi hän miettii: ”Miksi minä tätä teen? Tähän kuluu koko ajan aikaa ja aikaa, mihin se menee, kuluuko se hukkaan.” Ja vielä: ”Kunpa voisi asettua tähän ja unohtaa kaikki, mutta kun ei voi. Päivä lyhenee.”  Minä mietin miksi äijäparka rakentaa uunin? Hänellä on jo kesäasunnossaan kaksi takkaa.

Vaivaako Hyryn romaanihenkilöä taivasikävä? Selvästi sitä ei voi havaita, päinvastoin, vaikuttaa välillä kuin hän ei haluaisi irrottautua tästä maallisesta vaelluksesta. Ihmisen elämää Pietari vertaa käärentorttuun: ihminen on kuin marja, joka rullataan torttuun ja sinne sitä sitten lopulta uppoaa.

Uuni ja sen rakentaminen on ihmisen maallinen elämä, tuli ja savu ovat henki ja sielu. Pietari pohtii: ”Kun liekit roihuavat ja kynnyksen kohdalla aukko on kapea, savu kulkee joutuin, sitten yläpuolella hidastuu ja rauhoittuu. Savu nousee ilmaan, ja mihin siellä, kenen luo, pääskysten ja kotkain.” Samassa yhteydessä hän puhuu kipeästä kaipauksesta johonkin. Kirjassa siterataan laulua numero 15 ”Matkamiehen mieli palaa määränpäähän kotihin”. Sitä ei löydy virsikirjasta, eikä myöskään netissä julkaistusta Siionin virsikokoelmasta. Siis sen täytyy olla yksi vanhoillislestadiolaisten suosimista Siionin lauluista (?): ”mut sun armopukus yllä olen lumivalkoinen. Olen niin kuin puhtain lilja, tarhas oivan tarhurin. Olen taivaan kallis vilja armost taivaan Mestarin.”

Hyryllä uunin rakentaminen on täsmällistä puuhaa ja tulos on prikulleen mallin mukainen. Tunnollisella uunin rakentamisella hän sai Finlandia-palkinnon ja pääsee mahdollisesti taivaaseen.

Entä minun uni-uuni? Rakensin uunin vain unissani. Se on mahdoton, sekava ja muistuttaa enemmän montenegrolaista tippukiviluolaa kuin uunia. Siellä sisällä minä hortoilen eikä paistu leivän leipää.

Hyryn tunnollinen uunin rakentaminen palkittiin. Uni-uuneilla saa korkeintaan päänsä kipeäksi.

Sisätautilääkäri vs. psykiatri

Tapasin torstaina kaksi lääkäriä. Tai oikeastaan en tavannut toista, kuulin vain hänen äänensä puhelimessa. Soitti 6 tuntia sovitun ajan jälkeen. Hyvä kun soitti, tai ehkä en olisi jäänyt mitään paitsi vaikkei olisi soittanutkaan.

Kaikki alkoi pari vuotta sitten. Muisti alkoi reistailla, en muistanut minne olin menossa, enkä mistä tulossa. Unohdin kesken lauseen mitä olin aikeissa sanoa. Oli kuin aivokoppaan olisi kaadettu purkki erikeepperiä. Kroppakaan ei toiminut entiseen malliin, lihaksia ja niveliä kolotti. Olin muuttunut ketterästä kömpelöksi. Ei puhettakaan että olisin hyppelehtinyt kosken kuohuissa liukkailla kivilla perhovavan kanssa.

Olin varma, että olin sairastunut Alzheimerin tautiin. Eräs lääkäri sanoi että tutkitaan. Aivot kuvattiin ja todettiin normaaliksi. Neuropsykologisissa testeissä ei löytynyt mitään muistisairauksiin viittaavaa. Jonkinlaista toiminnan häiriötä oli kuitenkin havaittavissa. Esimerkiksi oli 10-osainen tehtävä, helposta vaikeaan. Helpoimmat olivat helppoja, sitten aloin kyllästyä ja väsyä, ratkaisuajat pitenivät. Viimeiset, vaikeimmat taas menivät vilauksella, kun tiesin että pääsen tympeästä tehtävästä eroon. Niin se hevonen lisää vauhtia kun kotitalli alkaa lähestyä. Lisäksi nuori testaajatyttö ihmetteli, miksi jätin kolmiulotteisia kappaleita piirtäessäni nurkkia auki. Sanoin että luonnostelen.

Neurologi käski tulla vuoden kuluttua uusimaan testaus.

Rauhoituin. Ajattelin että olen luonnostani hajamielinen eli jo syntyessäni vajakki. Kuulun siihen porukkaan, joka löytää lompsan jääkaapista ja työntää sukkahousut pyykkikorin sijasta vessanpönttöön. Kuulin lapsena kun äitini kertoi naapurin emännälle epäilevänsä, että minulla on päässä vikaa. Katsoin kuulemma joskus tuntikaupalla tyhjää seinää. Äiti kävikin silloin tällöin tökkäämässä minua ja sanoi: "Älä tolijota!". Enhän minä seinää katsonut, vaan omia ajatuksiani ja pakenin taustahälyä eli äidin päkätystä.

Kroppa jatkoi kremppaamista. Aloin nukahdella yöunille ennen kuin olin saanut yhtäkään romaania luettua, joskus en edes kymmentä sivua. Aamut ohitin nukkumalla ja iltapäivällä piti ottaa iltapäiväunet. Kävellä en jaksanut viittäkymmentä metriä ja yläkertaan nouseminen kestää niin kauan, että kissa tulee kannustamaan minua hyppelehtimällä pari askelmaa edelläni. Tai miksi puhun menneessä aikamuodossa. Kaikki truo on totta vielä tänäänkin.

Terveysasemalta ostettu lääkäri sanoi että tutkitaan ja kirjoitteli lappuja labraan ja erikoislääkärille, terveyskeskukseen, koska rahani eivät riitä koko ketjun yksityistyttämiseen (liian vaikea sana liima-aivolle, jos joku lukee tämän, niin voisiko kommenteissa kertoa miten tuo sana pitäisi kirjoittaa). Minut jaettiin osiin, joku tutki maksaa, joku keuhkoja ja sormien kivistäville nivelillekin oli oma lääkäri. Tätä on nyt jatkunut hieman toista vuotta. Kardiologi ei ole vielä minua tutkinut, koska hän tulee Oulusta varmaan joskus puolen vuoden kuluttua. Yritän pysyä hengissä siihen asti.

Summa summarum. Sisätautilääkäri soitti ja sanoi että minun pitää laihtua, alkaa liikkua, lopettaa viinan juonti ja tupakointi. Sanoin että juon vain viiniä, enkä tupakoi. No, käski lopettaa viinin juonninkin, koska ranskalaisille kehittyy paljon maksasairauksia ei-humalahakuisen viininlipittelyn seurauksena.

Kävin keväällä neuropsykologisissa uusintatesteissä. Psykologi oli aikuinen nainen ja testeissä jutteluineen kului kolmisen tuntia. Tulos oli, että olen kaikessa, muisti mukaan lukien keskiarvon yläpuolella ja erityisesti minua hiveli tulos, joka väittää minun olevan kielellisesti merkittävästi ka:n yläpuolella.

Sen lisäksi että neuropsykologi tutki muistia, visuaalista ja kielellistä hahmottamiskykyä, uuden tiedon omaksumista ja mitä kaikkea kognitiivista lie tutkinutkaan, hän myös hahmotti minut KOKONAISENA. Kyseli asioista, jotka liittyivät sekä fyysiseen että henkiseen hyvinvointiin tai jossain asioissa pikemminkin pahoinvointiin.

Neuropsykologi epäili ja yhtä fiksu neurologi vahvisti, että minua vaivaa ahdistus. Ymmärsin ahdistuksen ja masennuksen välisen eron jotenkin niin, että masennus on kuin pää olisi pistetty harmaaseen säkkiin, ahdistus taas on rengas vartalon ympärillä, joskus kiristyy ja ajoittain hieman löyhtyykin. Hoitamaton ahdistus voi johtaa masennukseen eli neurolgi tuli siihen tulokseen, että minua pitää hoitaa. Jep, sitähän olin halunnutkin ja ostolääkärinikin oli aikoinaan ehdottanut. Raahessa se ei onnistunut. Köyhempien mielenterveyttä hoitaa yksi psykiatriparka ja yksityinen psykiatri ei ota uusia potilaita, koska entisiäkin oli liikaa.

Pääsin OYS:n jonoon. Minulle soitti mieshenkilö, en tiedä oliko lääkäri, hoitaja vai virkailija. Hän sanoi että minut voinee poistaa listalta, koska on todettu, että minua ei vaivaa muistisairaudet. Kimpaannuin hieman ja sanoin etten tarvinnut aikaa olemattoman muistisairauden takia, vaan ahdistuneisuuden. Sitten hän sanoi, että jonot ovat pitkät, olisi parempi jos hakeutuisin paikallisen mielenterveystoimiston asiakkaaksi. Kerroin tilanteen. Sitten neuvokas neropatti keksi, että voisin mennä terveyskeskuslääkärin puheille. Tuli olo, jota voinee kutsua kafkamaiseksi. Tai kuin olisin osa Markus Kajon pakinaa. OYS:n jono saattoi hänen mukaansa olla peräti 3 kuukautta pitkä! Lopetin puhelin komentamalla miestä pitämään minut listoilla. Totteli kun sanoin, että hänellä ei taida olla minkäänlaista käsitykstä siitä, millaisia mielenterveyspalveluja Suomessa on tarjolla.

Sain loppukeväästä ajan OYS:n yleissairaalapsykiatriselle poliklinikalle. Psykiatrin vastaanotoilla käynti on ollut ylellistä. Minua alettiin hoitaa kokonaisena. Psykiatri, mukava nuori nainen, tietää jopa minun kroppani ongelmista enemmän kuin yksikään sisä- tai muu elintautilääkäri. Saa miettiä ja kertoa omia asioita 45 minuuttia kerrallaan ihmiselle, joka joutuu ammattinsa puolesta kiltisti kuuntelemaan. Ystävät säästyvät. Tai voipi olla että nuoresta psykiatrityttösestä on mukavakin hoitaa minua, koska hän on havainnut muutoksen parempaan puolen vuoden vierailujen aikana. Oivallan oman tilani hänen avullaan ja minustakin tuntuu, että asiat ovat paremmin kuin vuosi sitten.

Psykiatreja pitäisi kouluttaa enemmän ja osan terveyskeskuksen  yleislääkäreistä  voisi korvata heillä. Ihmiset pysyisivät kokonaisina ja yhteiskunta säästäisi paljon rahaa.

Perustin blogin

Perustin ensimmäisen blogini jo silloin kuin blogeja ei vielä ollut olemassakaan. Se oli HTML-pohjalle rakennettu sivusto nimeltä FATNET. Nimi kertonee sisällöstä. Ehdin laittaa sinne ruokareseptejä ja viinisuosituksia. Jokaisen sivun rakentaminen käsin vei aikaa ja suunnittelemaani keskusteluun ei ollut vielä työkaluja. Ainakaan kovin helppoja. Yritin huokutella muutamia ystäviäni mukaan. Ei tietenkään onnistunut. Jokainen viesti olisi pitänyt lähettää minulle s-postilla, jonka jälkeen minä olisin kopioinut ne nettisivulle. Ja koko idea oli omituinen - silloin.


Tänään blogeja on miljoonia ja työkalut helppoja. Tehdessäni tämän blogin hetki sitten huomasin, että sivujen rakennetta ja ulkoasua on vaivatonta muutella. Valmismallit, joiden pohjalta tämäkin aloitusversio on rakennettu, antavat jo mahdollisuuksia vaikka mihin. Tulevaisuudessa voin vekslata värejä loputtomiin ja myös ladata omia taustakuvia.


Ennen tätä blogia minulla on muutamia yritelmiä:


   http://hauki.blogit.fi/

•  haukiruokien reseptejä
•  tätä blogia voisin jatkaa ensi kesänä Koitikartanossa Taivakoskella

   http://sisidus.vuodatus.net/

•  kirjoihin liittyvää
•  toissa vuoden Finlandia-ehdokkaat
•  kirjojen kansien analyysejä voisin jatkaa
•  kirjoihin liittyviä blogeja on hirveästi
•  voisin alkaa seurata esimerkiksi seuraavia:
•  Marja-Riitan blogi: http://www.mrvainikkala.vuodatus.net/ 
•  Piian blogi: http://piaronkainen.wordpress.com/
•  Oulun kirjailiseuran blogi: http://oulunkirjailijaseura.blogit.fi/
•  Sisidus-keijun kuvia löytyy: http://www.oamk.fi/~tintonen/Si-Si-Dus/ 

   http://tunnelbana.vuodatus.net/

•  Tunnelbana Bröderien uustuleminen
•  uuden uutta odotellaan
•  otetaan varmasti vielä käyttöön...

Aloitan tämän blogin tyylilleni uskollisena eli mv-synkistelyllä. Katsotaan mitä tuleman pitää. Tavoitteena on se, etttei minulla ole tavoitteita. Sen kun kirjoittelen. Ja lupaan etten pakota kavereitani kommentoimaan.