Japanilainen kevät 1

Punainen pallo

Monet toisistaan tietämättömät polut kohtaavat , löytävät toisensa ja  punaisen pallon, joka ei ole täysikuu vaan idästä nouseva aurinko.

Japanin lippua olen käyttänyt mallina esittäessäni opiskelijoille vektori- ja rasterigrafiikan eroja. Lippu on pelkistetty, valkoisen keskellä vain punainen ympyrä, raikas ja yksinkertainen.  Muutama vuosi sitten kirjoitin runoa, jossa kaipasin selkeyttä:

1.

Kukkien kauneudesta en kirjoita.

Silmäni väsyvät lehtivihreään.

Matojen ja mehiläisten kaaos on vastenmielistä.

Käteni laskee kynän valkealle paperille.
Nukahdan.

Unessa vaellan jääkentillä ja minun on kevyt olla.

2.

Linnunpoikien enemmistö on ketuille ateria.
Ketunpojista vain kaksi ehtii nähdä nälkää talvella.
Hyvyyttä ja pahuutta ei ole.

                     

Omenan sisällä on mato.

3.

Ruusujen versot eivät jaksa kurkottaa valoon.

Päivänliljat lakoavat.

Vihreät rönsyt kätkevät tahmeat kukat.

Maa mätänee.

Istun valkeassa tuolissani

melkein välinpitämättömänä.

Liekojen valtakunnassa olen voimaton.

Odotan syksyä.

4.

Heinäkuu, täyteen pakattu,

kesäkuun ja elonkorjuun välissä.

Yöt muuttuvat vesiharmaiksi.

Villasukat jalassa avaan kirjoja

ja pelkään asioita,

jotka totisena asettuvat taloksi.

Heinäkuuhun en halua jäädä asumaan.

 

Haluan vain yhden kirjan, sen jota luen. Vien pölyisen kirjastoni kirpputoreille muiden kerättäväksi. Oma kirjastoni on päässäni, sekin liian täynnä,  paljon kaikenlaista turhaa. Kohta sekin tyhjenee, katoaa iäksi. Mitä järkeä sitä oli koota, kasata vuosikymmeniä kuin jotakin suurta tarkoitusta varten?

Punainen pallo tai yksinkertainen lause valkealla paperilla riittää. Mitä teen sadoilla tyhjillä ja täysillä muistikirjoilla? Minne ne ovat menossa, kuka ne polttaa? Tarvitsen vain palan japanilaista vanhan mestarin tekemää paperia, johon piirrän siveltimellä vapisevan merkin.